Koirien kouluttaminen on kivaa, jos tietää mitä tekee. Se on kivaa, jos on virkeä. Mutta kun päätä on särkenyt kohta kaksi viikkoa ja hartiat muistuttaa perunapeltoa, ei koirien kouluttaminen ole kivaa. Viikko sitten sunnuntaina raahauduin pallopaimennus treeneihin mieli matalana. Jos kertoja ei enää olisi ollut vain muutama jäljellä, niin olisin jättänyt treenit väliin. Mieli matalana haroin palkkataskua ja kuumeisesti mietin, mistä aloitan treenit. Aivoissa ei ollut minkäänlaista toimintaa muistuttavaa elämystä. Onneksi goutsi on mukava ja ymmärtäväinen. Se vain tuumasi, että kun on väsynyt, on treenit aloitettava siitä, minkä jo osaa. Tällöin sekä kouluttajalle että koulutettavalle tulee hyvä mieli ja saa onnistumisen iloa. Neuvo oli tietenkin laitettava pankkiin ja kun paperia ei ollut, hätäpäissäni tekstasin kaverille viikon vinkin. Ja onneksi tekstasin, sillä olin sen neuvon autuaasti unohtanut jo kotimatkalla.
Eilen vahvan särkylääkkeen voimin jälleen kerran raahauduin treeneihin. Enää en halunnut edes suunnitella treeniä, sillä olin viime torstaina huomannut olevani Rosan kanssa nollilla. Odottelin vain, että goutsi tulisi ja sanoisi muutaman sanan. Tulihan goutsi.
- "Väsyttääkö?"
-"Ei, tai joo. Me ollaan nollilla. Rosa ei osaa enää mennä tolppien taakse, se ei keskity seisomaan pallon takana tökkäämättä palloa, en pysty vaihtamaan tolppaa palloon, jne.... Kaikki on pielessä."
-"Ai, no näytä mitä se osaa."
Vein kaksi tolppaa hieman kauemmaksi meistä, pyysin Rosan vierelleni, lähetin sen vasemmalle ja se lähti. Rosa juoksi intona vasemman tolpan taakse, jatkoi matkaansa toiselle tolpalle ja juoksi sieltä luokseni hakemaan palkkaa. Grrrrr....., mistään pysähdyksestä ei ollut tietoakaan, vaikka kuinka olin huudellut seis- sanaa. N o l o a....
Mikä neuvoksi? Tietenkin koiran pysähdyksen vahvistaminen ensimmäisen tolpan taakse. Tällä kertaa otin pallon palkaksi. Rosan lähettäminen ekan tolpan taakse, seis ja heti pallo taskusta ja kävely koiraa kohti pallo esillä. Näin Rosa seisoi paikoillaan ja odotti palloa. Ja heitto Rosan taakse, eli palkka sinne, missä toiminnon haluan olevan. Tätä sitten treenasin ja jo muutaman kerran jälkeen pystyin jäämään paikoilleni ilman, että Rosa olisi lähtenyt tulemaan kohti. Entäs sitten, kun ei halua koiran tökkäävän palloa. Tietenkin pitää muistaa palkata myös odottamisesta. Yritin kovasti selittää, että palkkasinhan mä ekalla kerralla... Ei menny selitys läpi... ;).
Monesti koen huonoa omaatuntoa, kun ei aina jaksa sählätä koirien kanssa. Joidenkin mielestä tavoitteen saavuttaminen vaatii treenit neljästi viikossa, toisen mielestä joka päiväinen viiden minuutin treeni tuo tuloksen, joku sanoo kerran viikossa olevan riittävä määrä ja joku on taas sitä mieltä, että pari kertaa viikossa on hyvä luku. Mikä sitten on oikein, riippuu varmasti koiran innosta oppia uutta, kestävyydestä sekä koulutussuunnitelman järkevyydestä. Itselleni kerran viikossa luku on hyvä, mutta luulen omien koirieni kaipaavan tekemistä ainakin kolmesti viikossa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti