Tänään arkitottistunti alkoi palkkaus testillä. Kouluttaja laittoi maahan motivointipatukan, pallon ja kalalle haisevaa namia. Sen jälkeen koiran omistajan piti mennä pallon ja namin väliin seisomaan ja kutsua koiraa luokseen. Minne koira ensimmäisenä menisi, se kertoisi sen, mikä koiraa motivoisi eniten. Heti testistä kuultuani, päättelin, että Roopen kohdalla se olisi ehdottomasti pallo. Roope pinkaisikin luokseni mieletöntä vauhtia ja juuri ennen luokseni tuloa se kurvaisi pallon luokse, nuuhkaisi sitä ja sitten tuli vierelleni istumaan. Wau, ajattelin. En olisi ikinä uskonut, että minä olen palloa tärkeämpi.
Seuraavaksi laitettiin koirakot kävelemään pareittain kentän toisesta päästä toiseen päähän. Roope oli jälleen mallioppilas ja käveli aivan vierelläni. Meno muistutti enemmän tokoseuraamista kuin kadulla kävelemistä. Tämän saman seuraamisen kun saisi vielä tokokentälle...¨huokaus¨.... Ei kai sitä voi liikaa vaatia Roopeltakaan...
Tunnin loppupuolella teimme luoksetulo -harjoituksen. Jälleen kaikki meni nappiin. Tämän jälkeen päästettiin kaikki koirat irti ja tarkoituksena oli lähteä kävelemään poispäin koirasta ja kutsua sitä uteliasta koiraa luokseen, joka nuuskutteli maata milloin missäkin. Lauma hajosikin hyvin, mutta Roope taisi luulla, että kyseessä oli paikallaolo ja jäi istumaan paikoilleen vapautus -käskyä odottamaan. En voi mitenkään käsittää, miksi se niin kuvitteli, kun en edes sanonut Roopelle mitään. Otin vain remmin irti ja lähdin kävelemään. Oikeastaan olen todella ylpeä koirastani, kun se loppujen lopuksi seuraili vain minua, kun taas muiden koirat tykkäsivät seikkailla missä milloinkin.
Tämän päivän treenien pohjalta sanoisin, että mulla on ihan väärä koira mukana. Tämä koulutus olisi tehnyt hyvää ennemminkin Rosalle kuin Roopelle. Mutta siinä vaiheessa kun ilmoittauduin kurssille, ajattelin vain, että eroahdistuksesta kärsivää koiraa ei voi jättää yksin kotiin. Rosan voi.
Tasapainon vuoksi vein Rosan lähimmän koulun kentälle, missä muutama poika potki palloa ja kiljuivat tosi kovaa innosta. Kävelin Rosan kanssa kentänlaitaa ja tarkoituksena oli totuttaa se metelöivään nuorisoon. Ne kun ovat olleen tähän asti suunnattoman pelottavia. Seuraaminen menikin yllättävän hyvin. Vain muutaman kerran minun piti seisahtua paikoilleni ja odotella Rosan kontaktia. Hyvästä kontaktista tarjosin nakinpalan ja jatkoimme matkaa. Kun treeni oli ohi, sylkäisi Rosa kaikki antamani nakinpalaset maahan ja söi ne vasta sitten. Käsitin, että Rosa oli kuitenkin hieman pelännyt poikia, eikä ollut uskaltanut syödä nakin palasia ennenkuin oli turvassa. Nyt pitäisi keksiä sopeuttamistreeniin uusi palkkausmenetelmä. Ei ehkä ole tarkoituksenmukaista, että koira hamstraa poskiinsa paljon namia ja syö ne vasta myöhemmin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti