Roope ja Rosa

Roope ja Rosa

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Nenua ja verta

Alunperin olin ilmoittautunut Kivekon aloittelijoiden jälkikurssille, mutta kun Espanjanvesikoiraharrastajien päivillä Hartolassa olin tehnyt Rosan kanssa pitkää verijälkeä, meidät siirrettiin kokeneempien ryhmään. Hartolassa vielä olin sitä mieltä, että laji on hauska, mutta ei mun laji. Nyt olen muuttanut mieltäni ja suunnittelen jo kisoja molemmille. Tosin Rosalla on vielä se paukkuarkuus. Jos se ei saa vahvuutta paukkuun, meillä ei ole kisoihin menemistä.

Hartolassa meitä oli kolme kokematonta ohjaajan kanssa tekemässä jälkeä. Ohjaaja selosti kisan omaisesti, miten jälki tehdään, miten kaatojen merkkaus tehdään ja mikä on oppaan rooli. Jälki tehtiin ilman koiraa ja seuraavana päivänä mentiin koirien kanssa.

Rosa teki aivan mielettömän hyvää työtä. Sen kulku oli tasaista, rauhallista ja koko ajan nenä kiinni maassa. Se oli koko ajan jäljellä, ainoastaan kulmien kohdalla se hieman eksyi, teki pienen ympyrän omaisen etsintäliikkeen ja palasi jälleen jäljelle. Ainoastaan kaadon kohdalla, missä oli peuran jalka, Rosa oli sitä mieltä, että se jalka ei nyt niin tärkeä tekijä ole. Se jäi ihmettelemään, mihin verijälki hävisi ja yritti kovasti etsiä jäljelle jatkoa. Yritin kyllä kovasti selittää, että se oli tässä, hienosti suoriuduttu ja nyt lähdetään. Rosa vain näytti kysymysmerkiltä ja olisi jatkanut treeniä vaikka kuinka kauan.

Kivekon kurssin jäljen teko tehtiin Sundbergin metsässä. Itse olin hieman krapulassa, joten keskittymiskyky ei ihan paras mahdollinen ollut. Tein kyllä jäljen, merkkasin sen pyykkipojilla, tein makuut ja kaadon. Kun koirien kanssa menin jäljelle, en muistanut enää yhtään, missä meidän jälki meni. Välillä mentiin ristiin muiden jälkien kanssa, mutta Rosa osasi hienosti palata omalle jäljelle pienen etsinnän jälkeen. Ei sitä haitannut, vaikka matkalla löytyi paketillinen kananuggetteja. Verijälki oli paljon kiinnostavampi.

Roopen kanssa kokeilin treenikaverin tekemään jälkeä. Olihan se jäljellä kulkeminen Roopelle hieman haasteellisempaa, koska tämä oli sen eka kerta ja vielä sellaisella jäljellä, joka oli jo kertaalleen käytetty. Alun Roope veti nenä kiinni maassa, mutta jossain vaiheessa se yritti saada apua ilmavainulla. Jäljen löydyttyä, se jatkoi maavainulla kulkua.

Se, mikä mulla edelleen on hakusessa, on koiran tukeminen makuun ja kaadon merkkaamisessa. Merkkaamista koira tekee joko nuuhkien tai nuollen, mutta en vielä ole tajunnut, että koira pitää hetkeksi pysäyttää merkille ja palkata makuun kohdalla iloisesti koiraa. Minä vain olen tyytyväinen, kun koira löysi makuun ja hoputan niitä jatkamaan matkaa...

1 kommentti:

  1. Minä olen nyt hieman hämmentynyt tästä mainitsemastasi merkkaamisesta. Minusta ja varmasti monen muunkin mielestä on oikein, kun koira nuuhkii tai nuolee makauskohtaa ja jatkaa sitten matkaa. Sitä voi toki kehua siinä kohtaa, mutta jos tähää kisoihin niin sitten pitää vaan olla hiljaa ja antaa koiran tehdä työ.

    Kisoissahan ei saa antaa koiralle apuja, mutta jos koira hukkaa jäljen sen saa palauttaa jäljelle, muistaakseni kolme(?) kertaa. Tuomari sitten päättää koska suoritus keskeytetään. Kisoissa ohjaaja ei tod tiedä missä jälki kulkee, sillä jäljet piilomerkitään maastoon.

    Mielestäni hyvä keino opettaa koiralle sanoitta että tarkasteleppas jälkeä tarkemmin, on että ohjaaja pysähtyy, silloin kun koira hukkaa jäljen.

    Kisoissa oman koiran jäljestäminen on vain pieni osa kilpailua. Jokaisen kisaajan tulee osallistua jäljentekemiseen ja purkamiseen sääntöjen mukaisesti. Kompassilla, maastokartalla sekä niiden käyttötaidoilla on käyttöä sillä maastot on milloin mitäkin.

    Onnea ja iloa uuteen harrastukseen. Sinulla on erittäin kyvykkäät koirat.

    terveisin Onni ja Ilona

    VastaaPoista