Canis -lehden websivuilla oli artikkeli pennun ympäristökoulutuksesta. Artikkeli oli pelkkää faktaa täynnä ja jälleen tuli tunne, että olisi parempi ryömiä maan alle kuin näyttäytyä maan päällä. Jälleen kerran olen väärin yrittänyt siedättää Rosaa ympäristön meteliin ja erilaisiin ärsykkeisiin. Minähän olen mielestäni saanut loistavia tuloksia naksuttimen ja ruuan avulla, mutta se vaihtoehto tulee vasta toisena. Olen kokonaan ohittanut vaihtoehto ykkösen, joka on kaikista tärkein pelottavien asioiden kohtaamisessa.
Ensimmäinen vaihtoehto on koiran totuttaminen ympäristöön yksinkertaisessa ja helpossa ympäristössä. Siellä tulisi vain oleskella rauhallisesti sanomatta tai tekemättä mitään. Rosan olisi tullut itse saada haistella maata, katsella mitä ympäristössä on sekä kuunnella ääniä. Tämä osiohan minulta jäi pois uuden totuttamisessa. Eli Rosa ei siis missään vaiheessa ole oppinut tutustumaan uuteen paikkaa rauhassa ja lopulta saanut tuntea itsensä rennoksi, mikä tämän treenin tavoite olisi.
Vasta kun näitä rauhoittamistreenejä olisi ollut muutaman kerran, olisin voinut kokeilla, joko se pystyy syömään namia tai leikkimään kanssani. Ja VASTA SITTEN kun kaikki nämä onnistuu tutummassa ympäristössä, voi kokeilla ostaria tms. paikkaa, missä on enemmän ihmisiä ja liikennettä.
Rosan ollessa pentu ja nuori koira, mua neuvottiin menemään moneen erilaiseen paikkaan, jotta Rosa tottuisi ääniin ja liikenteeseen. Niinhän minä tein, kuten käskettiin. Käytiin autoajelulla, Seurasaaressa katselemassa tonttuja, Suomenlinnassa lenkillä helteisenä päivänä, torilla ostamassa mansikoita, ylipäätään pyrin bussilla matkustamaan sinne tänne, aina uusiin paikkoihin. Sillä tavalla Roopekin oli pentuna opetettu ja mitään pelkotiloja ei sillä ole.
Musta tuntuu, et jos olisin Rosan siedättänyt uusiin paikkoihin niinkuin artikkeli neuvoo, olisin välttynyt tältä pelkokäyttäytymiseltä ja meillä olisi elämä paljon helpompaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti