Eilisessä treenissä harjoittelimme haaste nro 3:a, joka oli erikoisvoittaja luokasta oleva merkki. Siinä koira ohjataan merkin luokse ilman, että ohjaaja kulkee mukana. Olin saanut Emmiltä oikein hyvät ohjeet meilitse, joita oli peräti kolme kappaletta. Niistä valitsin itselleni helpoimman. Olin aikaisemmin opettanut ruutuun menemistä hihkumalla ruutua ja kutsumalla koiraa sinne tai lähettämällä koira ruudun ulkopuolelta sisälle ruutuun. Päätin kokeilla tätä keinoa merkin opettamisessa. Merkkinä oli Ikean muovinen jälkiruokakippo. Ensin kokeilin Roopen kanssa, kuinka se sujuisi. Jätin Roopen istumaan hieman kauemmaksi merkistä ja menin hihkumaan kipolle. Sen jälkeen hihkuin merkki ja Roope kipitti kipon luokse. Wau! En olisi uskonut, varsinkin kun Emmi sanoi, että merkin opettamiseen saattaa mennä kaksi kuukautta. Kokeilin uudelleen ja uudelleen. Ja aina onnistui. Kohta Roope kyllästyi samaan liikkeeseen eikä mennytkään enää kipolle asti, vaan jäi vähän kauemmaksi. Komensin, että merkille! Roope meni ja hakkasi etutassullaan kippoa ja samalla katsoi minua katseella, että daiju, mä oon täällä, anna lihapulla! Ei siinä voinut muuta kuin nauraa ja antaa se lihapullan palanen. Seuraavaksi kokeilin Rosan kanssa ja sama juttu. Kipolle meni, ihan kuin olisimme harjoitelleet sitä jo monta viikkoa.
Merkille meno oli todella helppo molemmille koirille ja myöhemmin muistinkin, että joitakin vuosia sitten tehtiin iltapuuhaa laittamalla nami kipon alle. Kippoja oli ollut useampia ja muutaman kipon alle oli piilotettuna nami. Koiran piti oikea kippo löytää hajuaistin avulla. Tätä temppua kutsuttiin nimellä keilaaminen. Tällä kertaa vain kipon alla ei ollut namia, vaan se tuli ohjaajan kädestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti